Plänet B tähtää maailman johtavaksi biokiertotalouden ekosysteemiksi

Plänet B:n ekosysteemi on kasvualusta kestävälle kehitykselle, jossa kumppanit tukevat ja hyödyntävät toisiaan sekä luovat globaalien ratkaisujen rinnalla paikallista hyvinvointia.

Paikallisia ratkaisuja globaaleihin haasteisiin

“There is no planet B” - lukee kylteissä ympäri maailmaa, ihmisten vaatiessa tiukkoja toimia ilmastonmuutosta vastaan. Ihan oikea Plänet B löytyy Suomesta, tarkemmin sanottuna Äänekoskelta, jossa rakennetaan ekosysteemiä vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin biotalouden kautta.

“Onhan tämä varsin ainutlaatuinen ekosysteemi, jolla on jo pitkä toimintahistoria 1800-luvun lopulta. Toki se on muuttunut vuosien saatossa paljon. Aina ympäristö paremmin huomioiden. Meidän toimijoilla on jatkuvasti enemmän yhteistä toimintaa bio- ja kiertotalouden parissa.  Kun kumppanit hyödyntävät toistensa sivuvirtoja ja tuotantoa, ollaan yhdessä vahvempia ja kestävämmällä pohjalla lisäarvon tuotto huomioiden. Palvelutarve kasvaa ja elinvoima lisääntyy työpaikkojen ja tulojen myötä. Tätä me haluamme olla mahdollistamassa”, sanoo Plänet B projektijohtaja Sari Åkerlund.

Plänet B -hankkeen vaikuttavuusraportti valmistui kesällä ja syksylle on suunnitteilla myös suomenkielinen versio päivitettynä.

“Ensimmäisissä palautteissa luki, että onpa vaikuttavan näköistä. Myös kumppanit ovat olleet tyytyväisiä siitä, kuinka toimintaa esitellään tällaisessa muodossa”, Åkerlund kertoo.

Ison toiminnan imussa tulevat dynaamiset kasvuyritykset

Plänet B ekosysteemin kivijalasta löytyy tunnettuja toimijoita, kuten Valio, Metsä ja Valtra. Ainutlaatuinen yhteisö kutsuu itseään kohtaamispaikaksi, johon innovaattorit saapuvat verkostoitumaan biotalouden parhaiden osaajien kanssa. Hanke etenee EU:n, Suomen valtion, Äänekosken kaupungin sekä paikallisten toimijoiden tuella.

“Nyt meillä on visuaaliseen viestintään uusi malli ja näemme mitä uusia kanavia se avaa. Jatkossa tulemme näkymään entistäkin enemmän elinkeinoelämässä ja kasvattamaan viestintää sosiaalisen median kanaviin. Applikaation tekeminen oli mielenkiintoinen prosessi ja sitä tullaan kehittämään aktiivisesti toiminnan mukana”, Åkerlund summaa.

Plänet B – ympäristön kehittäminen ja rakentaminen on käynnistetty helmikuussa 2018. Hankkeen taustalla ovat TEM, MMM, Keski-Suomen Liitto, Äänekosken kaupunki/Äänekosken Kehitys Oy, Varma ja Metsä Group. Hanketta koordinoi konsulttiyhtiö Vision Hunters Oy. Tällä hetkellä Plänet B:tä edistetään Keski-Suomen Liiton rahoittaman EAKR-rahoituksen kautta Äänekosken kaupungin koordinoimana.

Plänet B -hankkeella haetaan yhteistyömalleja, jossa eri toimialojen ja eri kehitysvaiheiden yritykset hyödyntävät yhdessä Äänekosken olemassa olevaa infrastruktuuria, alueella toimivien yritysten ympärille rakentunutta biotalouden teollista ekosysteemiä sekä raaka-ainepohjaa. Hanke luo uusia biotalouden ja kiertotalouden liiketoimintamahdollisuuksia vastaten samalla konkreettisesti hallituksen biotalousstrategiaan.

Hankkeen tavoitteena on luoda maailman johtava biokiertotalouskeskittymä Äänekoskelle.
Avaa Impact Report